Lammasvarkaan rallatusta
by pahahukkanen©
Meillä 1960-luvun lukiolaispojilla oli tapana hankkia taskurahoja kesätöissä Saksassa. Lyseoissa luettiin siihen aikaan pitkää saksaa, joten pärjäsimme kielen puolesta. Nuoruuden innolla paiskimme pitkiä päiviä sikäläisillä, mielestämme ruhtinaallisilla palkoilla.
Toki yritimme myös nauttia olostamme. Silloin tällöin teimme viikonloppuisin saksalaiseen tapaan retkiä halpoihin naapurimaihin, kuten Unkariin ja Välimeren rannikolle. Mitä sivummalle suunnistimme, sitä paksummin tuntui pullottavan taskuissamme länsivaluutta.
Seikkailujahan me etsimme, ja tyttöjä. “Geld macht sinnlich“, joku saksalainen oli sanonut, eikä siinä silloin ollut mielestämme tippaakaan ironiaa. Saksan markka toimi hyvänä konsulttina viattomiin, joskus aistillisiinkin iloihin. Herrasmiehiä me olimme, hyvien perheiden poikia, mutta elämänjanoisia.
Kroatian rannikolta löysimme pienen, idyllisen kylpyläkaupungin ja asetuimme paikalliseen majataloon. Rennon varma tyylimme tehosi ja iskimme kaverini kanssa rannalta pari sikäläistä tummakulmaa. Leikimme, pussailimme hiekalla ja taisimmepa hyväillä impyeitä meressä uimapuvun altakin.
Sovimme sulottarien kanssa illaksi baariin treffit. Heitä odotellessa hioimme suunnitelmaa siitä, kuinka saisimme kuljetettua kassapäät kammioomme intiimimpää tutustumista varten.
Silloin klopit iskivät.
Turismia ei täysin rinnoin hyväksytty noilla neitseellisillä rannoilla. Neitoset olivat vielä asia erikseen, joten paikkakunnan pojat katsoivat oikeudekseen nousta puolustamaan uhattuja luonnonvarojaan. Myös Suomessa näki tuohon aikaan tanssilavoilla joukkotappeluja, joilla kilpakosijat yritettiin pitää loitolla oman kylän aarteista.
Se alkoi pienestä tönimisestä, sanaharkasta, ja teimme virheen lähtiessämme sällien mukana pihalle. Saimme köniimme. Kaverini pääsi nokka turvoksissa karkuun, minä sen sijaan jäin paidanselkämys haljenneena porukan alle.
Samassa olivat paikalla miliisit. Kiihkeällä hälinällä ja yleisön saattamana minut kuljetettiin asemalle kuin paraskin saalis. Kun huomasin, että minusta tehdään syyllinen, tein toisen virheen. Rupesin inttämään. Lienen suhtautunut epäkunnioittavasti virkavaltaan, koska minut heitettiin putkaan.
Huusin jotain vielä sieltäkin, ja miliisit alkoivat olla tosi kireinä. Kimppuumme käyneet nulikat häärivät apupoliiseina parhaansa mukaan kädet ja suut levällään. Porukalla tutkittiin passini ja lompakkoni pöydän ääressä, ja kondomit leviteltiin näkyviin. Viereisessä sellissä, vankan rautaristikon takana istui fetsipäinen ukko ja pari totista juippia.
Asemalle saapui äreänoloinen, koppalakkinen päällikkö, vanha partisaani varmaan, tai ustasha. Hän ajoi siviilit ulos, tutkaili minua pitkään ristikon läpi ja istahti sitten pöytänsä ääreen. Minut haettiin sellistä tiukkaan ruumiintarkastukseen. Vaatekappale vaatekappaleelta jouduin riisuutumaan ja näyttämään, ettei mihinkään ollut piilotettu mitään. Kun lopulta seisoin kelteisilläni, päällikkö veti jostain vaatemytyn alta ruskean paperossin. “Mikä tämä on?“ Olin äimän käkenä, enhän edes polta. “Mikä lie muslimin sätkä“, ärähdin. Sellaiseen rasismiin äkäpäissäni haksahdin. “En ole koskaan nähnytkään.“
“Huumetta“, päällikkö totesi tylysti. “Sinulta löydetty.“
Minulle lyötiin käsiraudat, ja tyrkättiin takaisin selliin. Päällikkö syventyi naputtelemaan kirjoituskonetta, jonka päätteeksi minut kutsuttiin uudelleen pöydän ääreen. Karkotus ja sakot. Summa vastasi täsmälleen lompakostani löytynyttä matkakassaa.
”Allekirjoita.“
Kieltäydyin, ja minut ohjattiin selliin. Nyt alkoi asemalla tapahtua. Puhelimella soiteltiin ja minua pidättämässä olleet poliisit kävivät vuoron perään näyttelemässä ikeniään. “Lammasvarkaan rallatusta“, he naureskelivat. “Osaatko sävellajin?“ En ymmärtänyt, myöhemmin asia selvisi. Naapurisellin roistot katselivat synkkinä.
Aikaa meni ehkä tunti, kun poliisit yhtäkkiä työntyivät selliin ja nostivat minut seisomaan sivuristikkoa vasten. Ranteet kiinnitettiin käsiraudoilla niskan taakse. Sain lenkit myös nilkkoihin, jotka epäröimättä revittiin levälleen. “Oletko herkkä kutiamaan“, minulta kysyttiin huonolla englanninvoittoisella saksalla. Juuri ja juuri ymmärsin. Mitä hirveää sillä tarkoitettiin?
“Stereona“, poliisit keksivät. Stereot olivat kova sana siihen aikaan.
Poliisit hakivat toisen naapurisellin pojista ja riisuivat, virittivät hänet vastakkaiselle seinälle samaan ilkeään asentoon. Kädet olivat niskan takana, munat paljaina. Ihan nuori poika, miehen vehkeet, silmät selällään. Alkoi tosissaan karmaista. Huomasi kyllä, mihin poliisien silmät tähtäilivät.
Meni muutama minuutti hiljaisuuden ja pahojen aavistusten vallassa. Sitten kolisi, tuli oven täydeltä lisää porukkaa. Viiksekäs, pyöreä miehenrutjake nuhruisessa paidassa tervehti poliiseja, mukanaan kaksi pitkäselkäistä saksanpaimenkoiraa.
Olisin ollut valmis allekirjoittamaan, mutta minua ei kuunneltu. Koirat pyörähtivät sellissä, huiskivat hännillään ja nuuhkaisivat molemmilta ohimennen munat. Sitten ne vedettiin pois. Nuorin poliiseista oli ottanut koiramieheltä säkkiin kiedotun kattilan. Hän kääri suurieleisesti hihansa, työnsi pari sormeaan astiaan ja mäjäytti lämmintä, haisevaa mönjää reiteeni. Mikä sekoitus se lie ollutkaan, ehkä lampaanihraa, susikoira päästettiin nuolemaan. Inhasti mulkoillen, kaula pitkällään se lipoi reiteni sisäsyrjää viiden sentin päässä paljaista, suojattomista kiveksistä. Värisin kuin kuilun partaalla.
“Viritellään soittimet“, poliisit kuuluttivat. He olivat kerääntyneet sellitoverini ympärille, ja tämän silmät seisoivat päässä. Poliisi kastoi kouransa mäskiin ja täydellisen hiljaisuuden vallitessa voiteli onnettomana ähkivän pojan elimet. Kun koira päästettiin irti, pojalta lähti huuto kuin hengenhädässä. Hän yritti lannettaan kiemurtaen väistellä koiran kuonoa, mutta se vain innosti hurttaa hotkimaan. Lopulta poika jähmettyi liikkumattomaksi ja antoi koiran nuolla kaikessa rauhassa. Noin siinä pitää olla, ajattelin kylmästi. Ei voi muutakaan.
Koira vedettiin pois. Oli minun vuoroni. Kattilajuippi kumartui lakki takaraivolla tirkistelemään väkivalloin esiin levitettyjä kalleuksiani. “Are you ready here“, hän heilautti rasvaisella sormellaan avutonta heijariani. Kosketusherkkä olin, täytyy myöntää, herneenkokoisella kananlihalla. Vedin syvään henkeä, kun rasvaaminen alkoi. Tuntui kuin munat olisi muljautettu sisäpuolelta solmuun selkärangan ympärille. Hirvitti on kesy sana sille tunteelle. Mies veti esinahan terskan päältä ja rasvasi nupin. Karhealta semmoinen käsittely tuntuu aroissa paikoissa.
Koiran kieli olikin sitten yllättävän pehmeä. Olin liikkumatta, valmistautunut. Kutitti ja pelotti suuren eläimen kuono keteksissä. Voimakas, ahnas kieli kävi tarkkaan läpi kaikki poimut. Kun ei vaan näykkäisi. Kyllä se oudosti, vastentahtoisesti myös kiihotti ja sai yltä päältä nuollun, märän kullin paisumaan. Se oli häijy, tahdonvastainen tunne.
Poliisit vitsailivat ympärillä puolikaaressa. Mitä kieroa heillä vielä oli takataskussa? Kieltämättä oli mielessä välähtänyt, että minut kuohitaan koirilla. Nyt poliisit tuntuivat jo rennommilta, kalu intiimin tahmealta.
Uusi kierros toimitettiin, ja nyt molemmat koirat päästettiin nuolemaan. Sitä ennen niitä usutettiin huudoilla ja tömistyksillä. Lämmin, eltaantunut ihra tuoksui pistävänä nenään. Stereokaverini seurasi valmisteluja tyrmistyneenä ja puhkesi karmivaan, kimeään huutoon, kun villityt, toisilleen murisevat koirat hyökkäsivät kilpaa herkulleen. Yhtä huutoa se sitten olikin. Siinä purkautui ikiaikainen petokauhu ja salvamisen pelko. Kieltämättä hurjaa kyytiä sai mulkkuparka palleineen susikoirien käsittelyssä. Rajallisista luonnonvaroista kamppailtiin kovin ahtaissa, aroissa paikoissa.
Välillä koirat nykäistiin kauemmas, munat möhnättiin uudelleen ja sudet päästettiin avuttomana kiljuvan uhrin haaroihin.
Tämän näytöksen jälkeen minulle tuotiin paperi allekirjoitettavaksi. Heti kirjoitin, vaikken vieläkään tiedä, mitä siinä tunnustin. Ehdin jo hengähtää, kun käteni sitaistiin uudelleen kiinni tankoon. “Saat vielä hupia kikkelille“, poliisit sihisivät silmät viiruina. “Sitähän sinä tulit hakemaan. Etsit vain väärästä kolosta.“
“Ota pelkkänä ilona“, miliisit myhäilivät, kun kattaus oli valmis. “Äläkä vaan näytä pelkoa. Silloin koirat saattavat purra.“
Liekö kohtalotoverini äskeinen hysteria tarttunut, mutta huudatti tämä loppuhoito minuakin ihan samalla tavalla. Täysin palkein päästelin, kun en muutakaan voinut. Se oli orgasmi nurjalta puolelta, kuin painajaisunen laskettelu ketjuttomalla pyörällä loputtoman jyrkkää alamäkeä. Mustat kuonot ja pitkät, sinertävät kielet panivat pystyyn semmoisen vallirallin, että milloin tahansa olisi saattanut sattua mitä tahansa. Yritin painaa takapuolta ristikkoon, olla hievahtamatta ja vain huutaa. Kyllä mies huutaa, kun siltä syödään sukukalleudet.
Nyt tiedän, mitä tarkoittaa lammasvarkaan rallattaminen. Ellen ole aivan väärässä, se on vanha kansantapa, jota on sovellettu varsinkin mustalaisiin. Puistattaa ajatella.
Minua ei puretettu, selvisin, enkä suuremmin kanna kaunaa. Ymmärsin uhmanneeni naisrauhaa ja kajonneeni kylän kuumimpiin kinkkuihin. Vielä minun lapsuudessani Suomessa siitä sai helposti puukon kylkeensä. Hevosvarkaalta on entisaikoina puhkaistu silmä.
Parikymmentä vuotta myöhemmin, kun vaimon kanssa kiertelimme Jugoslavian nakurantoja, ajelimme tuohon samaiseen kaupunkiin. Poliisiasema löytyi, mutta valitettavasti ei yhtään tuttua naamaa. Olisin halunnut puristaa kättä, tarkkailla ilmeitä. Illaksi menimme rannalle, silloiselle tyttörannalle. Siellä oli naturisteja aurinkoa ottamassa molemmista Saksoista. Kerroin heille olleeni täällä jo ennen heitä. Uimme ja maistelimme eväitä vaimon kanssa. Kun hämärä laskeutui ja lapsiperheet poistuivat, nussimme.